Tämä se on kuulkaa opiskelijaelämää! Kolmannen vuoden medianomiopiskelijana verkkomediaan suuntaavana meediona voin todeta, että mitä pidemmälle opinnot menevät, sitä turhauttavampaa tämä kaikki alkaa olemaan!
Tätä lukuvuotta on nyt lusittu neljä viikkoa. Korjaus, tänä hiton maanantaina alkoi neljäs viikko. Ja näiden vajaan neljän viikon aikana olen ollut valmiimpi irtisanoutumaan koulusta kuin koskaan aiemmin. Ensimmäinen viikko erään ohjelman opettelemiseen meni vielä kategoriassa "järkevää tekemistä", mutta sitten tämä alkoikin... Seuraavan viikon animaatiokurssin meille piti sellainen hattivatti, jolla ei ollut sosiaalisista taidoista tietoaakaan ja pedagokisista taidoista en ala edes syväävää ruotimista tekemään! Kyseiseltä kurssilta käteen jäi opettajia parodoiva animaatio ja "hattivatin" sanat "tämä minun olisi pitänyt opettaa kyllä jo eilen" ..ja tänään se oppi oli kyllä auttamatta myöhässä, kun homma oli jo sössitty. Gissus, mikä opetuksen taso AMK:ssa onkaan!
Kolmas viikko... ja tämä alkava neljäs. Noh, tällä viikolla olemme luokkakaverini kanssa etsineet turhauttavista aiheista tietoa, joiden esittäminen on edessä hamaassa tulevaisuudessa. Kyseiset esitykset tulivat valmiiksi muutamassa tunnissa ja nyt tapetaan aikaa pahimpamme mukaan. Suurinta hurraa huutoa on saanut kaverin Pacmanin läpäisy tasolle kolme ja virtuaalinen koiran potkaisu 1440 metrin päähän. Päätelkää itse, millaista tämä opiskelu kolmannella asteella on...
No, ainakin on aikaa vihdoin päivittää blogiaan...
maanantai 27. syyskuuta 2010
maanantai 24. toukokuuta 2010
"Sehän on lastentauti..."
Pää hajoaa, huutaisin jos se jotenkin auttaisi, mutta kun aikuisiällä ei edes sairastelusta tunnu saavan sympaattista empatiaa puolelleen - etenkään kun kyseessä on aikuisella vain "lastentauti". Tässä lyhyt vuodatus sellaisesta.
Pentuna en ikinä sairastanut korvatulehdusta, ja elämäni ensimmäisen antibioottikuurin sain sellaiseen tasan sinä päivänä kun täytin kaksikymmentä vuotta. Tämän jälkeen korvatulehduksia on ollut kaksi.
Toisen korvatulehdukseni kanssa erehdyin joutumaan lentokoneeseen, jossa lievänä ilmaisuna käyttäisin "pää leviää" ilmaisua, ja tähän syssyyn voinen vielä muistella, ettei tuohon pään leviämiseen auttanut alkuunkaan se, että tuleva suljetun osaston osastonhoitaja istui vieressäni katsomassa tätä meikätytön "lastentaudin" kamppailua. Lentämisessä laskeutuminen on itselleni terveidenkin korvien kanssa aivan tajuvapaata taistelua, jossa ei tunnu olevan apua kikka kutosista eikä yseistä (haluatteko kerrata ne nieleskelemiset vielä tänne?), saati tulehtuneen korvan kanssa se oli niin extremeä, että sanavarasto alkaa ehtymään...
Kolmas korvatulehdus sitten iskikin ihan ilman kenenkään lupaa. Itselläni on kokonainen viikko kesälomaa koulun ja töiden välillä. Ja loman ensimmäisenä päivänä otetaan ilo juuri tällä tavalla irti: tulehdus molempiin korviin ja kuume kaveriksi! Antibioottista ja kipulääkettä iltapalaksi ja mahdotonta tehtävää suorittamaan, eli pitäisi käydä nukkumaan. Kun päätä yrittää laskea tyynylle, tulee korviin painekattilamainen olotila, joka nostaa naisen yllättävän nopeasti takaisin istumaan. "Ai stna!", on pakko huudahtaa, vaikkei sille kuulijaa olekaan. Hikeä puskee pintaan, joka johtuu joko kuumeesta, kivusta tai ulkona olevasta helteestä.
Saako oikeasti loppu elämän vapautuksen tästä "lastentaudista", jos nyt kolmannen kerran jälkeen olen valmis vannomaan, että tiedän tämän olevan *tillisen kipeä kokemus, ja lupaan ymmärtää korvakipuisia lapsia parhaani mukaan?
Jokainen, jonka korvakäytävään ilmaantuu jotain sinne kuulumatonta, finniä tai vaikkapa juuri tällaista tulehdusta, tietää miten hiivatisti sellaisen kanssa oleminen sattuu. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi lapset huutavat korvatulehduksen aikana, kun meinaa tässä alkaa aikuisenakin kiukkukynnys laskemaan. Ja vielä väitetään, että minulla olisi korkea kipukynnys - tulkaa kysymään silloin, kun kipu on juuri korvissa! Enemmän itse ihmettelen, että minkä takia lapselle ei voida antaa asiallista kipulääkettä - eiköhän se kipulääke ole juuri kivun hoitoon valmistettu? No ei kai sitä lääkettä voi sitten antaa, jos ollaan vaikka antibioottia keskellä yötä päivystyksestä menossa hakemaan - parempi varmaan, että lapsi huutaa koko ajan kun lääkäri KOSKEE KORVIIN (tietääkö se lääkäri silloin paremmin, että korvat ovat kipeät?)!
Pentuna en ikinä sairastanut korvatulehdusta, ja elämäni ensimmäisen antibioottikuurin sain sellaiseen tasan sinä päivänä kun täytin kaksikymmentä vuotta. Tämän jälkeen korvatulehduksia on ollut kaksi.
Toisen korvatulehdukseni kanssa erehdyin joutumaan lentokoneeseen, jossa lievänä ilmaisuna käyttäisin "pää leviää" ilmaisua, ja tähän syssyyn voinen vielä muistella, ettei tuohon pään leviämiseen auttanut alkuunkaan se, että tuleva suljetun osaston osastonhoitaja istui vieressäni katsomassa tätä meikätytön "lastentaudin" kamppailua. Lentämisessä laskeutuminen on itselleni terveidenkin korvien kanssa aivan tajuvapaata taistelua, jossa ei tunnu olevan apua kikka kutosista eikä yseistä (haluatteko kerrata ne nieleskelemiset vielä tänne?), saati tulehtuneen korvan kanssa se oli niin extremeä, että sanavarasto alkaa ehtymään...
Kolmas korvatulehdus sitten iskikin ihan ilman kenenkään lupaa. Itselläni on kokonainen viikko kesälomaa koulun ja töiden välillä. Ja loman ensimmäisenä päivänä otetaan ilo juuri tällä tavalla irti: tulehdus molempiin korviin ja kuume kaveriksi! Antibioottista ja kipulääkettä iltapalaksi ja mahdotonta tehtävää suorittamaan, eli pitäisi käydä nukkumaan. Kun päätä yrittää laskea tyynylle, tulee korviin painekattilamainen olotila, joka nostaa naisen yllättävän nopeasti takaisin istumaan. "Ai stna!", on pakko huudahtaa, vaikkei sille kuulijaa olekaan. Hikeä puskee pintaan, joka johtuu joko kuumeesta, kivusta tai ulkona olevasta helteestä.
Saako oikeasti loppu elämän vapautuksen tästä "lastentaudista", jos nyt kolmannen kerran jälkeen olen valmis vannomaan, että tiedän tämän olevan *tillisen kipeä kokemus, ja lupaan ymmärtää korvakipuisia lapsia parhaani mukaan?
Jokainen, jonka korvakäytävään ilmaantuu jotain sinne kuulumatonta, finniä tai vaikkapa juuri tällaista tulehdusta, tietää miten hiivatisti sellaisen kanssa oleminen sattuu. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi lapset huutavat korvatulehduksen aikana, kun meinaa tässä alkaa aikuisenakin kiukkukynnys laskemaan. Ja vielä väitetään, että minulla olisi korkea kipukynnys - tulkaa kysymään silloin, kun kipu on juuri korvissa! Enemmän itse ihmettelen, että minkä takia lapselle ei voida antaa asiallista kipulääkettä - eiköhän se kipulääke ole juuri kivun hoitoon valmistettu? No ei kai sitä lääkettä voi sitten antaa, jos ollaan vaikka antibioottia keskellä yötä päivystyksestä menossa hakemaan - parempi varmaan, että lapsi huutaa koko ajan kun lääkäri KOSKEE KORVIIN (tietääkö se lääkäri silloin paremmin, että korvat ovat kipeät?)!
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Saksa on.. sellainen maa.
Saksassa tuli käytyä Suomen MM jääkiekon alkusarjapelien aikana 8-14.5.2010.
Matka alkoi huonosti (ts. olemattomasti) nukutun yön perään lauantaiaamuna klo 6:30, jolloin ajoimme Lappeenrannasta Helsinkiin, josta lentokone vei meidät Düsseldorfiin. Jo lentokoneessa (Air Berlin) saksalaisten juomakulttuuri nousi huomioon - ja ehkäpä myös vähän hattuunkin. Esimerkiksi drinkin voi kuvailla seuraavalla tavalla: suomalainen laittaa "ruuvimeisseliin" muutaman cl:n wodkaa ja loput blandista.. saksalainen tekee tämän drinkin päin vastoin.
Lentokoneessa tunnelma oli muutenkin sangen sinivalkoinen, ja miettimään pisti, kuinka moni ymmärsi todella saksankieliset kuulutukset, tai edes vaivautui niitä kuuntelemaan? Lentomatkasta myönnettäköön myöskin se, että niin kovasti matkustava porukka oli jo ensimmäiseen peliin menemässä, että lentokoneeseen varatut oluet nämä meidän penkkiurheilijat ehtivät kiskaisemaan viimeiseen tölkkiin parin tunnin lennolla. Loppu matkasta lentoemännät joutuivat tarjoilemaan "ei oota".
Päätimme viettää ensimäisen yön Düsseldorfissa, ennen kuin vaihdoimme varsinaiseen matkanpäähämme, eli Kölniin, jossa jääkiekko-ottelut maamme osalta pelattiin. Düsseldorfissa pelattiin kyseisenä päivänä vastaavasti jalkapallo-ottelua, joka oli kerännyt kannattajia runsaasti, ja nämä puolestaan oli keränneet paikalle mellakkapoliisit. Lyön vaikka vetoa, että täällä ollessa olen nähnyt enemmän poliiseja yhdessä illassa, kuin koko viime vuonna Suomessa!!
Düsseldorf kaupunkina ei ollut lainkaan hassumpi. Ihmiset iloisia ja ystävällisiä. Olut maksaa saman verran kuin lasi vettä (huomattiin sitten tuokin) ja ruoka-annoksilla lähtee aivan varmasti jopa meikä-tytön nälkä!
Juomakulttuuri täällä on hieman erilaista, kuin mihin suomalainen on tottunut. Juomia (tuoppeja tai pulloja, valinta on sinun) saat kantaa huoletta kaupungilla, naukkailu on normaalia ja sallittua likimain missä vain - paitsi raitiovaunussa, josta löytyi kieltomerkit, kun asiaa nyt tarkemmin muistelen. Mutta, jos kesken kaljoittelun tekee esim. mieli mennä purilaiselle lähimpään Mäkkäriin, niin ei muuta kuin pullo kouraan ja ravintolaan - täyden pullon parhaillaan juomasi lisäksi voit laittaa varuiksi mukaan vaikkapa farmareiden perstaskuun. Peittelemättä!
Düsseldorf vaihtui Kölniksi sunnuntaina. Kiekkoleijonat olivat ottaneet lauantaina historiansa ensimmäistä kertaa kuokkaa Tanskalta, joten Kölniin meno ei järjettömästi siltä osin napannut, mutta onhan tässä vielä pelejä jäljellä... Tanskalaisfanien tunnistaminen ei Kölnissä kyllä vaikeaa ollutkaan!
Kölniin meno osottautui melko vaivattomaksi: lähijunalla Düsseldorfin päärautatieasemalle ja sieltä IC junalla Kölniin, n. puolen tunnin matka. Juna itsessään oli matkatavaroiden kanssa melko ahdas kokemus, mutta kokemus kuitenkin. Raiteita löytyi muutama enemmän kuin Helsingin vastaavalta ja kuulutukset menivät totaalisen ohi. Olisikohan se saksa pitänyt kuitenkin lukea?
Heti alkuun, suoraan junasta päästyämme, Kölnissä meitä tervehti kuuluisa tuomiokirkko. Myöhemmin sain tietää, millainen Via Dolorosa kyseisen kirkon torniin kiipeäminen olikaan. Ei se satametriä pitkä matka ole, mutta suoraan ylös sellaisen taittaminen voi olla tuskaa! N. 500 kivi-kierreporrasta suuntaansa saa keuhkot kirjoittamaan muuttoilmoitusta ja miettimään omaa järkeään enemmän kuin kertaalleen. Tästä kokemuksesta pohjeet olivat pitkään kipeät! Sulhaselleni asian muotoilin siten, että jos tätä tarkoitetaan sanakäänteellä "olla kanssasi, niin myötä- kuin vastamäessä", tulee parisuhteesta erittäin haastava ja pistää todellakin harkitsemaan mihin sitä onkaan lupautumassa!
Paikallisessa roomalais-germaanisessa museossa käynti osoittautui kyllä kulttuurielämykseksi ja hemmetin tylsäksi sellaiseksi. Aikaa siellä saatiin tapettua tunnin paikkelle, mutta pelkkien kivenmurikoiden katseleminen ja saksan kielisten tekstien tavaaminen lannisti jonnin verran. Muutama sananen englantia löytyi, mutta oli se niin naurettavan vähäistä, että itse allekirjoitin Saksan olevan pelottavan yksi kielinen maa! ? Eikä todella ollut ensimmäinen päivä, kun tämä kävi ilmi...
Matka alkoi huonosti (ts. olemattomasti) nukutun yön perään lauantaiaamuna klo 6:30, jolloin ajoimme Lappeenrannasta Helsinkiin, josta lentokone vei meidät Düsseldorfiin. Jo lentokoneessa (Air Berlin) saksalaisten juomakulttuuri nousi huomioon - ja ehkäpä myös vähän hattuunkin. Esimerkiksi drinkin voi kuvailla seuraavalla tavalla: suomalainen laittaa "ruuvimeisseliin" muutaman cl:n wodkaa ja loput blandista.. saksalainen tekee tämän drinkin päin vastoin.
Lentokoneessa tunnelma oli muutenkin sangen sinivalkoinen, ja miettimään pisti, kuinka moni ymmärsi todella saksankieliset kuulutukset, tai edes vaivautui niitä kuuntelemaan? Lentomatkasta myönnettäköön myöskin se, että niin kovasti matkustava porukka oli jo ensimmäiseen peliin menemässä, että lentokoneeseen varatut oluet nämä meidän penkkiurheilijat ehtivät kiskaisemaan viimeiseen tölkkiin parin tunnin lennolla. Loppu matkasta lentoemännät joutuivat tarjoilemaan "ei oota".
Päätimme viettää ensimäisen yön Düsseldorfissa, ennen kuin vaihdoimme varsinaiseen matkanpäähämme, eli Kölniin, jossa jääkiekko-ottelut maamme osalta pelattiin. Düsseldorfissa pelattiin kyseisenä päivänä vastaavasti jalkapallo-ottelua, joka oli kerännyt kannattajia runsaasti, ja nämä puolestaan oli keränneet paikalle mellakkapoliisit. Lyön vaikka vetoa, että täällä ollessa olen nähnyt enemmän poliiseja yhdessä illassa, kuin koko viime vuonna Suomessa!!
Düsseldorf kaupunkina ei ollut lainkaan hassumpi. Ihmiset iloisia ja ystävällisiä. Olut maksaa saman verran kuin lasi vettä (huomattiin sitten tuokin) ja ruoka-annoksilla lähtee aivan varmasti jopa meikä-tytön nälkä!
Juomakulttuuri täällä on hieman erilaista, kuin mihin suomalainen on tottunut. Juomia (tuoppeja tai pulloja, valinta on sinun) saat kantaa huoletta kaupungilla, naukkailu on normaalia ja sallittua likimain missä vain - paitsi raitiovaunussa, josta löytyi kieltomerkit, kun asiaa nyt tarkemmin muistelen. Mutta, jos kesken kaljoittelun tekee esim. mieli mennä purilaiselle lähimpään Mäkkäriin, niin ei muuta kuin pullo kouraan ja ravintolaan - täyden pullon parhaillaan juomasi lisäksi voit laittaa varuiksi mukaan vaikkapa farmareiden perstaskuun. Peittelemättä!
Düsseldorf vaihtui Kölniksi sunnuntaina. Kiekkoleijonat olivat ottaneet lauantaina historiansa ensimmäistä kertaa kuokkaa Tanskalta, joten Kölniin meno ei järjettömästi siltä osin napannut, mutta onhan tässä vielä pelejä jäljellä... Tanskalaisfanien tunnistaminen ei Kölnissä kyllä vaikeaa ollutkaan!
Kölniin meno osottautui melko vaivattomaksi: lähijunalla Düsseldorfin päärautatieasemalle ja sieltä IC junalla Kölniin, n. puolen tunnin matka. Juna itsessään oli matkatavaroiden kanssa melko ahdas kokemus, mutta kokemus kuitenkin. Raiteita löytyi muutama enemmän kuin Helsingin vastaavalta ja kuulutukset menivät totaalisen ohi. Olisikohan se saksa pitänyt kuitenkin lukea?
Heti alkuun, suoraan junasta päästyämme, Kölnissä meitä tervehti kuuluisa tuomiokirkko. Myöhemmin sain tietää, millainen Via Dolorosa kyseisen kirkon torniin kiipeäminen olikaan. Ei se satametriä pitkä matka ole, mutta suoraan ylös sellaisen taittaminen voi olla tuskaa! N. 500 kivi-kierreporrasta suuntaansa saa keuhkot kirjoittamaan muuttoilmoitusta ja miettimään omaa järkeään enemmän kuin kertaalleen. Tästä kokemuksesta pohjeet olivat pitkään kipeät! Sulhaselleni asian muotoilin siten, että jos tätä tarkoitetaan sanakäänteellä "olla kanssasi, niin myötä- kuin vastamäessä", tulee parisuhteesta erittäin haastava ja pistää todellakin harkitsemaan mihin sitä onkaan lupautumassa!
Paikallisessa roomalais-germaanisessa museossa käynti osoittautui kyllä kulttuurielämykseksi ja hemmetin tylsäksi sellaiseksi. Aikaa siellä saatiin tapettua tunnin paikkelle, mutta pelkkien kivenmurikoiden katseleminen ja saksan kielisten tekstien tavaaminen lannisti jonnin verran. Muutama sananen englantia löytyi, mutta oli se niin naurettavan vähäistä, että itse allekirjoitin Saksan olevan pelottavan yksi kielinen maa! ? Eikä todella ollut ensimmäinen päivä, kun tämä kävi ilmi...
Kielimuuriin (sattuikin, että Saksassa törmää aina johonkin muuriin!) liittyen tunnustettakoon myös se, että kännykkä oli lentää Reiniin jo reissun alkuvaiheilla, kun Suomesta kaveritkin alkoivat laittaa tekstiviestejään saksalaisilla nuoteilla. Vastaavasti itse laitoin saksankielisiä postikortteja Suomeen.
Ja mitä tulee Saksassa matkaamiseen sellaisella metron ja raitiovaunun risteytyksen näköisellä menopelillä - kutsuttakoon sitä vaikka metroksi. Esimerkkinä kerrottakoon vaikka tämä reissumme Brühlista takaisin Kölniin. Brühlin asemalta emme löytäneet paikkaa, josta olisimme voineet ostaa metrolippumme, joten liput täytyi ostaa kulkuneuvosta. Pääsimme metroon ja totesimme lippumasiinan olevan rikki. Liput jäivät ostamatta. Molemmat olimme sitä mieltä, että saavat tarkastajat luvan pitää vapaapäivän (kyseessä oli Helatorstai)! Arvatkaapa pitivätkö? Tarkoituksemme oli mennä Domiin saakka (siis sinne tuomiokirkolle, joka töjöttää keskellä Kölniä), mutta muutama asema ennen Domia - olisiko ollut Poststrassella satuimme näkemään tarkastajien nousevan metroon, eikä kummallakaan ollut motivaatiota alkaa selittelemään rikkimenneestä tikettimasiinasta, joten tapahtumat etenivät kuin lastenlaulussa konsanaan "Hyppää pois jänönen!". Piti se sitten tämäkin Kölnissä kokea! Ja voi uskoa, että rehelliseen tapaan olimme kyllä ostaneet kiltisti tikettimme aina ennen ja jälkeen tämän...
Tällaista menoa oli siis Saksassa meidän viikon lomalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
