"Sehän on lastentauti..."

Pää hajoaa, huutaisin jos se jotenkin auttaisi, mutta kun aikuisiällä ei edes sairastelusta tunnu saavan sympaattista empatiaa puolelleen - etenkään kun kyseessä on aikuisella vain "lastentauti". Tässä lyhyt vuodatus sellaisesta.

Pentuna en ikinä sairastanut korvatulehdusta, ja elämäni ensimmäisen antibioottikuurin sain sellaiseen tasan sinä päivänä kun täytin kaksikymmentä vuotta. Tämän jälkeen korvatulehduksia on ollut kaksi.

Toisen korvatulehdukseni kanssa erehdyin joutumaan lentokoneeseen, jossa lievänä ilmaisuna käyttäisin "pää leviää" ilmaisua, ja tähän syssyyn voinen vielä muistella, ettei tuohon pään leviämiseen auttanut alkuunkaan se, että tuleva suljetun osaston osastonhoitaja istui vieressäni katsomassa tätä meikätytön "lastentaudin" kamppailua. Lentämisessä laskeutuminen on itselleni terveidenkin korvien kanssa aivan tajuvapaata taistelua, jossa ei tunnu olevan apua kikka kutosista eikä yseistä (haluatteko kerrata ne nieleskelemiset vielä tänne?), saati tulehtuneen korvan kanssa se oli niin extremeä, että sanavarasto alkaa ehtymään...

Kolmas korvatulehdus sitten iskikin ihan ilman kenenkään lupaa. Itselläni on kokonainen viikko kesälomaa koulun ja töiden välillä. Ja loman ensimmäisenä päivänä otetaan ilo juuri tällä tavalla irti: tulehdus molempiin korviin ja kuume kaveriksi! Antibioottista ja kipulääkettä iltapalaksi ja mahdotonta tehtävää suorittamaan, eli pitäisi käydä nukkumaan. Kun päätä yrittää laskea tyynylle, tulee korviin painekattilamainen olotila, joka nostaa naisen yllättävän nopeasti takaisin istumaan. "Ai stna!", on pakko huudahtaa, vaikkei sille kuulijaa olekaan. Hikeä puskee pintaan, joka johtuu joko kuumeesta, kivusta tai ulkona olevasta helteestä.

Saako oikeasti loppu elämän vapautuksen tästä "lastentaudista", jos nyt kolmannen kerran jälkeen olen valmis vannomaan, että tiedän tämän olevan *tillisen kipeä kokemus, ja lupaan ymmärtää korvakipuisia lapsia parhaani mukaan?

Jokainen, jonka korvakäytävään ilmaantuu jotain sinne kuulumatonta, finniä tai vaikkapa juuri tällaista tulehdusta, tietää miten hiivatisti sellaisen kanssa oleminen sattuu. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi lapset huutavat korvatulehduksen aikana, kun meinaa tässä alkaa aikuisenakin kiukkukynnys laskemaan. Ja vielä väitetään, että minulla olisi korkea kipukynnys - tulkaa kysymään silloin, kun kipu on juuri korvissa! Enemmän itse ihmettelen, että minkä takia lapselle ei voida antaa asiallista kipulääkettä - eiköhän se kipulääke ole juuri kivun hoitoon valmistettu? No ei kai sitä lääkettä voi sitten antaa, jos ollaan vaikka antibioottia keskellä yötä päivystyksestä menossa hakemaan - parempi varmaan, että lapsi huutaa koko ajan kun lääkäri KOSKEE KORVIIN (tietääkö se lääkäri silloin paremmin, että korvat ovat kipeät?)!